Tänä aamuna tätä naista jännitti. Unohdin puhelimeni ja avaimeni lapsen tarhareppuun päiväkotiin. Unohdin, että viimeksi kun luomivärisivellintä on käytetty, käyttäjä oli 3-vuotias plinsessa joka ei tiedä, että valkoisen luomivärin siveltimellä EI laiteta mustaa luomiväriä. Unohdin myös sammuttaa tietokoneen, koska unohdin, että olin sen laittanut päälle.

Syy jännitykseen oli se, että aloitin sisustussuunnittelun opintoni tänään ja minusta tuli opiskelija kymmenen vuoden tauon jälkeen. Jännitin paikkaa, muita ihmisiä ja sitä, miten osaan itse ylipäätään olla muiden aikuisten seurassa melkein neljän vuoden kotiäitinä olon jälkeen: enää ei puhuta uhmaiästä ja pottailusta (eikä edes tarvitse, jes!).

Kun saavuin opinahjooni, jännitys hälveni melko pian. Paikka on rento ja kotoisa opisto kauniissa ympäristössä, koulun henkilökunta on avuliasta ja iloista, tilat ja puitteet ovat kohdillaan ja ennen kaikkea muut ryhmäläiset vaikuttivat mukavilta ja just sellaisilta, että vuodesta tulee varmasti ihan huippukiva!

Nyt ei enää jännitä yhtään. Mutta luultavasti unohdan taas aamulla jotain.