Tällä viikolla keskityin toden teolla mittasuhteilla piirtämiseen ja tuli pohdittua aika tarkkaan kuinkas korkeita ne sohvien selkänojat ovatkaan, kuinka korkealla takan luukku yleensä on, mistä kohdalta ikkuna voi alkaa ja voiko se olla korkeampi kuin ovi jne jne. Ja nyt vasta tosiaan harjoiteltiin tekniikkaa ja mittauksia, mutta tarkkana sai olla: virheet huomasi kyllä kun ne oli piirtänyt!

Ihan en pysynyt tehtävänantojen perässä kun jäin viilaamaan ja keskittymään epäolennaisuuksiin.

Tässä kuitenkin kuvia hieman vielä keskeneräisistä töistäni. Ja nyt tosiaan sisustus on vedetty hatusta, ja värityksetkin tein vain sitä mukaa miten kokeilin eri värejä ja tekniikoita.

Niin ja olen siis viimeksi piirtänyt lukiossa melkein 15 vuotta sitten, huh.

Tuli vahingossa suunniteltua sohvakin vaikka olisi kannattanut ottaa valmis malli ja mitat. Ihan oikean näköinen siitä kyllä tuli lopulta :D

Yritin piirtää iltavalaistusta. Täytyy vissiin katsoa vähän vinkkiä jostain.

Väritystä odottelemassa.

Ensi viikolla jatkuu...

Toinen viikko opintoja on pyörähtänyt käyntiin. Olen aloittanut tekemään ensimmäistä piirustusta mittakaavaan uusien parhaiden ystävieni Suhdeviivaimen, Lankaviivaimen, Kolmioviivaimen ja Skiss-paperin kanssa.

Yllättävintä on se, että vaikka olen yleisesti ottaen aika pedantti ihminen, niin tarkkaan mittailut eivät ole lempipuuhaani. Kummasti kuitenkin helpottaa kun tekee mittaukset ja pohjatyöt kunnolla, koska puhtaaksi piirtäminen on mukavaa puuhaa!

Värittämään en ole vielä päässyt kunnolla, mutta kyniä luokassamme riittää: yhtä kun kastelee, niin väri tummuu, toisessa vaalenee, kolmas ei reagoi ollenkaan..... (Ja minä kun meinasin ottaa käyttöön 3-vuotiaani puuvärit - tosin hänkään ei niitä suostunut antamaan minulle!)

Kauppalistalleni kertynyttä tähän mennessä:

- värikyniä
- maalarinteippiä, jotta paperi pysyy paikallaan pöydällä
- pumpulipuikkoja ja vanulappuja, koska eihän valmiista väreistä kuitenkaan löydy sitä oikeaa sävyä
- Skiss-paperia, ennenkuin koulu on perikadossa luonnosteni takia
- mahdollisimman piiiiitkä rullamitta


Huomenna siis suuntaan toimistotukkuun!

Ensimmäinen viikko alkaa olemaan jo takanapäin ja voin kertoa, että en muista milloin olisin ollut yhtä innoissani mistään kuin nyt näistä opinnoista! 

Tiistaina tutustuimme ryhmän kanssa enemmän toisiimme ja esittelimme ennakkotehtävämme: kuvia/lehtileikkeitä/selostus sisustuksesta, jonka on tehnyt itse tai joka on tehnyt vaikutuksen. 

Itse esittelin sekä omia suunnitelmia että lehdestä bongattuja unelmia.

Oli mukava huomata, että kaikilla oli hyvin erilaiset tyylit. Samoin kuin se, että olemme kaikki erilaisista lähtökohdista aloittaneet opinnot ja jokaisella on eri tavoitteet mihin pyrkiä: osa aikoo jatkaa opintoja korkeakouluihin, osa haluaa tutustua alaan omaksi ilokseen ja osa aikoo hakea alalle suoraan töihin ja sitä kautta kartuttaa kokemusta lisää.

Itselläni on tavoitteena saada alan työ heti opintojen jälkeen, mutta eihän sitä koskaan tiedä vaikka jatkaisi opintojakin. Tämä vuosi näyttää mihin mennään ja mistä puusta olen veistetty ;)

  

Eilen päästiinkin ensimmäiseen omaan työhön ja tutustumaan erilaisiin viivaimiin sekä valopöytään. Itselläni tuotti vasenkätisenä päänvaivaa oikeakätisille suunnitellut viivottimet, mutta onneksi oikea käteni on myös sen verran vakaa, että päätin opettaa senkin piirtämään viivat. (Taidan olla muutenkin enemmän molempikätinen, koska esimerkiksi meikkaan vasemman puolen kasvoista vasemmalla kädellä ja oikean oikealla ja ihan yhtä siistiä jälkeä tulee ;))

Tänä aamuna tätä naista jännitti. Unohdin puhelimeni ja avaimeni lapsen tarhareppuun päiväkotiin. Unohdin, että viimeksi kun luomivärisivellintä on käytetty, käyttäjä oli 3-vuotias plinsessa joka ei tiedä, että valkoisen luomivärin siveltimellä EI laiteta mustaa luomiväriä. Unohdin myös sammuttaa tietokoneen, koska unohdin, että olin sen laittanut päälle.

Syy jännitykseen oli se, että aloitin sisustussuunnittelun opintoni tänään ja minusta tuli opiskelija kymmenen vuoden tauon jälkeen. Jännitin paikkaa, muita ihmisiä ja sitä, miten osaan itse ylipäätään olla muiden aikuisten seurassa melkein neljän vuoden kotiäitinä olon jälkeen: enää ei puhuta uhmaiästä ja pottailusta (eikä edes tarvitse, jes!).

Kun saavuin opinahjooni, jännitys hälveni melko pian. Paikka on rento ja kotoisa opisto kauniissa ympäristössä, koulun henkilökunta on avuliasta ja iloista, tilat ja puitteet ovat kohdillaan ja ennen kaikkea muut ryhmäläiset vaikuttivat mukavilta ja just sellaisilta, että vuodesta tulee varmasti ihan huippukiva!

Nyt ei enää jännitä yhtään. Mutta luultavasti unohdan taas aamulla jotain.